Roosa Nauha -päivä 9.10.2020
Järjestimme Roosa Nauha -päivän kunniaksi kaksi erilaista tempausta, jolla halusimme kerätä varoja rintasyövän tutkimiselle. Rintasyöpään sairastuu vuosittain 5000 naista ja 30 miestä. Tämä kampanja koskettaa erityisesti minua, koska olen sairastanut pahanlaatuisen rintasyövän viime vuonna (2019). Rintasyöpiä on valtavasti erilaisia ja onneksi niissä on nykyään jo todella hyvä paranemisprosentti. Rintasyöpä on yksi syy, joka johdatti minut myös ChocoSomniaan toiseksi yrittäjäksi, mutta se olkoon aivan toinen tarina.

Roosa Nauha -päivän kunniaksi otimme vastaan suklaatissitilauksia sekä laitoimme upeaan suklaalähteeseemme vaaleanpunaista (tottakai!) rubysuklaata tarjolle. Meillä oli herkullisia dippikuppeja valmiina, joissa oli mm. mansikkaa ja vaahtokarkkeja. Jokainen osallistuja sai valita haluamansa kuppikoon (A, B tai C) ja sitten kuppiin laitettiin suklaalähteestä ihanaa lämmintä rubysuklaata kuorrutukseksi. Herkuttelijoille annettiin tikku, jolla pystyi nautiskelemaan sitten herkkuannosta. Palvelimme Maijun kanssa kaupalla tietenkin maskit päässä.

Jokaisesta suklaatissitilauksesta lahjoitettiin 5 € ja jokaisesta dippikupista lahjoitettiin 1 € Roosa Nauha Keräykseen. Tällä tavalla saimme kerättyä yhteensä 150€ tämän tärkeän asian puolesta.


Tuhannet kiitokset meidän rakkaille asiakkaille tästä päivästä ja nautitaan jokaisesta päivästä, jonka saamme täällä maan päällä viettää <3
Suklaaterveisin, Jenna